historia viljelmä tuotteet yhteystiedot etusivu
 tuotteet uitamontupa

MANSIKKA
Uitamon mansikan makuun päästään varhain, parhaimmillaan jo Juhannuksena. Viljelyssä oleva lajike on Honeyoe. Alkusadon kookkaat marjat soveltuvat parhaiten herkutteluun, mutta lajike sopii myös säilöttäväksi pakasteeseen. Makeat marjat myydään tuoreina Multian keskustasta tilan omasta myyntipisteestä.

MUSTA- JA PUNAHERUKKA
Herukoiden satokausi ajoittuu elokuulle. Tilalla viljelyssä olevat mustaherukkalajikkeet ovat Öjebyn sekä noin viikon myöhemmin kypsyvä Mortti. Punaherukan lajike on Punainen Hollantilainen. Kaikki herukkalajikkeet sopivat sekä tuorekäyttöön että jatkojalostettavaksi.

Herukat poimitaan pääasiassa koneella. Vähittäismyynti suoraan kuluttajille tapahtuu ennakkovarausten perusteella. Asiakkaalla on myös mahdollisuus poimia marjansa itse. Suuremmille jalostajille ja tukkureille herukat myydään Peltomarjat Osuuskunnan kautta.
 
OMENA
Uitamon omenakauden avaa herukoiden kanssa yhtä aikaa kypsyvä Pirja. Myöhemmin syys-lokakuulla kypsyvät syyslajikkeet: Snyg, Samo ja Sariola. Kesä- ja syysomenat kannattaa syödä tuoreina. Omenat ovat myynnissä lähiseudun kaupoissa.

VARHAISPERUNA
Varhaisperunan satokausi kestää tilallamme Juhannuksesta heinäkuun loppuun. Viljelyksessä olevat lajikkeet ovat Velox ja Siikli. Perunat ovat myynnissä lähiseudun kaupoissa. Suuremmat erät voi tilata suoraan tilalta.

HERNE
Herneen paras satokausi ajoittuu heinäkuulle. Viljelyssä olevat lajikkeet ovat Avola ja  Early Onward. Herne myydään rasiaan pakattuna lähiseudun kauppojen kautta.

mansikka

mustaherukka

herne

Web design by Mainostoimisto Libero Oy & Delonet